* SJTL terveiset kaudelle 2014-2015

Kauden 2014-2015 alkaessa

Uusi kausi on jo lähtenyt liikkeelle ja ensimmäiset pelit on pelattu. Kaudelle on tullut yläsarjoihin muutoksia kun kaksi uutta tuttavuutta aloittaa syksyn aikana Suomessa CHL ja KHL. Molemmissa sarjoissa on omat käytännöt ja menettelyt, jotka pitävät sekä tuomareiden että toimitsijoiden mielen virkeänä kun näihin pääsee syksyn aikana perehtymään.

Juniorikiekossa tapahtuu täsmälleen samat ilmiöt kuin aikuisten peleissä. Syksyn ensimmäisistä peleistä on noussut keskusteluihin pelaajien turvallisuus. Tuomarien vastuu on suuri, jotta pelaajat voivat pelata turvallisesti. Jokaisen tuomarin tulee sisäistää, oli kyse juniorikiekosta tai kilpakiekosta, vastuu pelaajien turvallisuudesta ja riittävän ajoissa puuttumisesta ylikovaan pelaamiseen. Luonnollisesti pelaajalla on myös suurin vastuu toisen pelaajan kunnioittamisesta, mutta tuomarilla on sääntöjen antama valta ja mahdollisuus hallita ottelutapahtuman tunnetasoa. Tuomarilla on valta, jota pitää käyttää vastuullisesti pelaajien turvallisuuden varmistamiseksi.

Edellä mainittu ei tarkoita etteikö jääkiekko olisi kontaktilaji ja fyysisyys kuuluu tärkeänä osana peliin pienimmistä junioreista alkaen, mutta kenenkään pelaajan terveyttä ei saa vaarantaa ja tästä syystä tuomareiden tulee olla kauden alusta saakka valmiina puuttumaan sääntöjen sallimilla valtuuksilla peliin. Ylilyönteihin ei ole varaa ja eteenkään ei ole varaa vakaviin loukkaantumisiin, joten pyytäisin jokaista tuomaria olemaan valmiina kauden koitoksiin ja puuttumaan peliin rangaistusten avulla, mutta kuitenkin pitämään mielessä filosofia: ”ottelussa annettujen rangaistusten tarkoituksena on pitää maksimimäärä pelaajia kentällä.”

Sääntöihin on alkavalla kaudella tulossa muutamia muutoksia, joista ehkä eniten peliin vaikuttava on NHL:stä tuttu hybridipitkä, joka varmasti muuttaa hieman jääkiekon taktista puolta ja on varmasti linjatuomareiden kannalta haastava. Toinen mielenkiintoinen muutos on ns. pikkukakkosten palaaminen käytösrangaistusten puolelle. Näiden pikkukakkosten vaikutus on merkittävä ja tuomareiden opastaminen näiden oikeaan käyttämiseen on koulutushaaste alkavalle kaudelle. Nimittäin pelaajalle annettu kahden minuutin käytösrangaistus vaikuttaa pelaajien lukumäärään kentällä ja täten joukkueen pelaamiseen toisin kuin perinteinen 10 min käytösrangaistus.

Leirit ja kertauskurssit pyörivät täydellä teholla elokuun aikana ja uskon, että kaikki on jälleen valmiina kun kauden sarjapelit käynnistyvät.

7.8.2014 Pirkkalassa

Mikko Pitkänen